tiistai 19. heinäkuuta 2011

Sohvin sielunelämään tutustumassa


Alku ei vaikuttanut tänään lupaavalta, kun Sohvin tavaroiden säilytys kaappi oli vaihtunut. Heti ensimmäiseksi ovi meinasi irrota liitoksistaan. Seuraavaksi saimme kuningasidean vaihtaa Sohvin satulahuovan ja huovathan olivat tietenkin kaapin päällä korkeuksissa isossa säkissä. No, siinä ei ollut ongelmia saada säkkiä alas hyllyltä, mutta kun se yritettiin saada takaisin sinne, koko säkin sisältö loimineen kaikkineen läsähti ympäri huonetta ja siinä rytäkässä pöydällä olleet kissanruuatkin sinkosivat lattialle.. Loppuhuipennukseksi Neea jysäytti vielä kaapin oven kiinni niin, että lopulta se jäi vain yhden saranan varaan siihen roikottamaan. Mutta mitäs pienistä.


Neean vuoro oli ratsastaa tänään. Aluksi ravailtiin pitkin ohjin ympäri kenttää ja Sohvi ravailikin ihan mukavan rauhallisesti. Sitten tehtiin jälleen siirtymistehtävää - kymmenen askelta käyntiä ja kymmenen ravia. Sohvi siirtyi hyvin ravista käyntiin, mutta oli kovin hidas siirtämään takaisin raviin. Sen jälkeen otettiin vähän laukkaa niin, että pitkäs sivut laukattiin ja lyhyet ravattiin. Nostot menivät ihan ookoosti, mutta muuten laukka ei oikein pyörinyt. Otettiin vielä muutamia voltteja ravissa, joilla yritettiin saada asetukset läpi, kunnes Sohvin omistaja tuli ehdottamaan, että eräs tallin kouluratsastaja voisi tulla vähän kokeilemaan ponia.
Sohvi on aina aluksi pieni järkytys selkään noustessa, se on niin kapoinen ja pikkuruinen eikä missään suunnassa tunnu olevan hevosta ollenkaan. Niin myös tämä nainen koki pientä alkujärkytystä, mutta hän sai neidin kulkemaan kuitenkin kaikin puolin oikein kivasti! Sohvi venytti kaulaansa hyvin eteen alas ja ravasi rauhallista; puhdasta ravia. Kun Neea jälleen kipusi selkään, kulki Sohvi paljon paremmin ja kaiken lisäksi tämä nainen jäi vielä opastamaan kentän laidalle ja hän kertoikin meille paljon hyviä vinkkejä! Opeimme muunmuassa, että jos Sohvi alkaa peitsaamaan, on parempi siirtää välittömästi takaisin käyntiin ja aloittaa alusta koko homma eikä antaa hevosen jatkaa sitä. Oli todella kiva, kun joku kokeneempi ratsastaja jaksoi vähän valistaa meitä! :-D
Aluksi meni suunnilleen näin..
                                                    Sitten kouluratsastajatyyppi kipusi selkään:
 
Ja lopuksi näin:
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti