Sohvi



Sofia De Toro 00-1660
"Sohvi"

Rotu: Amerikan ranskalainen lämminverinen ravihevonen
Syntynyt: 15.5.2000
Sukupuoli: Tamma
i. Secret Value
e. Larchmont Sugar
Säkäkorkeus: n. 150cm
Väri: Mustanruunikko
Om. Hanna Vuorio

Sohvista oli alunperin tarkoitus tulla ravuri, mutta jostain syystä se ei kuitenkaan siihen tehtävään soveltunut. Nykyinen omistaja osti Sohvin kolmisen vuotta sitten, kun se lojui karsinan perällä täysin käyttämättömänä.
 Sohvilla ei ollut lähes minkäänlaista koulutusta eli ratsukoulutus aloitettiin vasta silloin.

Sohvi on ollut nopea oppimaan, kolmessa vuodessa se on kehittynyt paljon. Käynnissä ja ravissa se toimii parhaiten ja kykenee kokoamaan itseään sekä kulkemaan peräänannossa. Laukka on hyvin raakaa, pitkällä suoralla laukka pyörii kohtalaisen hyvin, mutta pienimmätkin käänökset uralla tekevät siitä samantien nelitahtisen.

Laukan lisäksi ongelmana on ollut Sohvin kärsimättömyys ja jatkuva pään viskominen sekä ohjien vetäminen pois ratsastajalta. Kärsivällisyys on parantunut jonkin verran liikunnan lisäännyttyä. Ohjien kiskominen vähenee aina kun Sohvilla on tarpeeksi tekemistä ja se saa mennä kovaa.

Olemme harjoitelleet Sohvin kanssa myös kaikenlaisia maastakäsittelyharjoituksia esim. "laumanjohtajuusharjoitus" on auttanut siinä, ettei Sohvi enää taluttaessa yritä ohittaa taluttajaansa.

Perusluonteeltaan Sohvi on hyvin kiltti ja ihmisläheinen, se nauttii harjailusta ja muusta puuhailusta sekä tulee hyvin toimeen muiden hevosten ja koirien kanssa.