perjantai 8. huhtikuuta 2011

Kiitolaukkaa ja kuravelliä

Heipsaan! Tänään siis oltiin sohvailemassa, Juulian vuoro oli ratsastaa. Ja tätä päivää oli odotettu, varsinkin kun piti olla kauniin aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä ja niinhän olikin siihen asti kunnes kurvattiin tallin pihaan! No, meidän tuurilla alkoi siis pyryttää jotain lumen tapaista ja kenttäkin oli siinä kunnossa että huhhuh. Ja mun kun piti tänään pitää Juulialle kunnon rääkkitunti.. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin lähteä maastoilemaan.
Kun saimme Sohvin haettua tarhasta, aloitimme harjauksen ja Sohvi vaikutti jo siinä vaiheessa hyvin energiseltä. Viimeistään selkään noustessa kentällä Sohvilla meni sitten hermo, se ei millään meinannut pysyä paikoillaan kun säädettiin jalustimia ja vyötä. Sitten, kun vihdoin päästiin kävelemään, oli Sohvi aluksi tosi jännittynyt ja hermoileva. Hetken kävelyn jälkeen se alkoi kuitenkin rauhoittua ja käveli jo rennommin. Tien lopussa jatkoimme kävelyä pienemmälle metsätielle joka oli kuitenkin vielä ihan lumen peitossa ja niimpä minun kumisaappaat täyttyivät lumesta ja kun tarpeeksi olin valittanut, käännyimme takaisin :-D.
Tielle päästyämme halusi Juulia laukata ja minä jäin kuvaamaan tien päähän. Ja Juulian omin sanoin; kaasu pohjaan ja mentiin kovempaa kuin laki sallii.. Noh, siitäkin voi olla montaa mieltä, mutta tosiaan Sohvi hiukan ehkä innostui ja ravisteli päätään sitä tahtia, että meinasi ratsastaja lentää tantereeseen.. Mutta kun siinä muutamat laukkaspurtit oli otettu kumpaankin suuntaan, alkoi Sohvikin jo väsyä ja niimpä Juulia jatkoi ravaamalla, jossa Sohvi kulki todella rentona ja hakeutui ihan nättiin muotoonkin. Jonkun matkaa ravattua jatkettiinkin sitten loppumatka kävellen ja Sohvi näki elämänsä mörön...........eli skootterin. Siitä Sohvi vähän sitten tosiaan riemastui, mutta onneksi pian päästiinkin talliin turvaan. Suberhyberharjauksen jälkeen heitettiin ponille loimi päälle ja käytiin vielä tiellä vähän kuvailemassa. Ensikerraksi kenttä kuivaksi kiitooos jotta päästäis vihdoin kunnolla työskentelemään. =)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti