maanantai 20. kesäkuuta 2011

Puomeja

Heissan! Täällä kirjoittelee tällä kertaa Juulia, koska Neea on kolmenviikon kielimatkalla Maltalla.

Kävin siis jo perjantaina ratsastamassa Sohvilla, mutta tekstiä saan vasta nyt aikaiseksi. :)

Huomasin heti tallille tullessani, ettei ponilla ole ratsastettu viikkoon ollenkaan. Päätin sitten suosiolla juoksuttaa sen ennen kuin selkään uskallan. Juoksuttaessa Sohvi oli yllättävn rauhallinen, mutta pienet vihreät miehet häiritsivät vähän sen keskittymistä. Kun olin ponin molempiin suuntiin juoksuttanut kiipesin itse selkään. Ravailin uralla löysällä ohjalla, ja selvisi että toinen puoli kentästä oli hyvin pelottava. Siirryin sitten kokonaan toiselle puolelle kenttää ympyrälle. Ympyrän päässä oli puomi ja tulin sitä sitten käynnissä ja ravissa. Käynnissä ei ollut mitään ongelmaa, mutta ravissa poni hyppäsi puomin yli aina ja siirtyi laukalle. Ajattelin, että jos puomin perään laitetaan toinen puomi, ei Sohvi mitenkään voi hypätä puomien yli. Ja väärässä olin. Sohvi yritti hypätä peräkkäisten puomien yli yhdellä loikalla. Jalat huitoivat joka suuntaan ja suoraan sanoen Sohvi taisi olla aika kauhuissaan. Ei se sen vika ole, ettei se osaa ylittää puomeja ravissa. :(
Jatkoin sitten suosiolla puomien ylittämistä käynnissä. Lopussa puomeja oli noin seitsemän peräkkäin ja Sohvihan asteli niiden yli ihan tyytyväisenä. Täytyy nyt alkaa sitten miettimään, miten tuolle pöhkölle voisi opettaa ravipuomit...

Kaverini Henna oli ottamassa kuvia (kiitos!) ja tässä nyt parhaimpia otoksia:

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Pomppuja ja ratsastajan lento tantereeseen


Ei saisi valittaa, kun kerrankin on lämmin, mutta nyt on kyllä pakko sanoa, että huhhuh kun on kuuma! Sohviakaan työnteko ei olisi voinut kiinnostaa sitten vähääkään kun me sitä heti aamutuimaan tarhasta haettiin.

Juulia ratsasti tänään ja päätti sitten hypätä. Sohvi kulki heti alkutunnista melkoisen rauhallisesti, taisi johtua siitä, että poniparka oli jo heti alkutunnista aivan hiessä.. Aluksi Juulia hyppäsi muutaman kerran pienen pystyn, mikä ei mennyt kovin hyvin, sillä Sohvi ponnisti ihan mistä sattui ja teki joka ainut kerta kaamean kenguruloikan ja Juulia oli vähällä lentää tantereeseen jo siinä vaiheessa. Seuraavaksi tultiin kaksois-sarja ravissa. Aluksi sekään ei oikein onnistunut; Sohvi teki yhä kaameita loikkia. Pidennettiin vähän esteiden väliä ja niin Sohvikin alkoi hypätä paremmin. Estettä nro. 2 nostettiin vähitellen ja lopulta se oli noin 70cm. Ensimmäinen hyppy 70 senttiselle ei sujunut hyvin, koska väli oli edelleen liian lyhyt Sohvin ottaessa laukka-askeleen väliin. Kun väliä oli pidennetty, esteet tultiin uudestaan, jolloin Sohvi oli jo hyvin epävarma ensimmäisellä esteellä ja niinhän siinä sitten kävi ettei se kakkosta enää suostunut hyppäämään ja ratsastaja jatkoi matkaansa kohti tolppaa ja maan kamaraa. Onneksi ei käynyt kuinkaan ja Sohvikin keplotteli kaikessa rauhassa suoraan Neean luokse. Sarjaa ei menty enää uudelleen, sillä Sohvi oli jo aika poikki. Yksittäinen este tultiin vielä pari kertaa ja hyvä maku jäi kaikesta huolimatta. Ja loppuun vielä mainittakoon, että Sohvi teki kerran myös jonkun epämääräisen laukanvaihdon sarjan jälkeen!


maanantai 6. kesäkuuta 2011

Juoksutusta ja kesäfiilis


Moikkelis! Pitkästä aikaa päästiin Sohvia katsomaan, ja siksi uusi teksti tulee vasta nyt.
Aluksi haettiin poni tarhasta ja kuvailtiin jotakin epämääräisiä videopätkiä tulevaa videota varten. Jätettiin poni tallin ulko-ovelle ja laitettiin se siinä kuntoon.

Juoksutettiin Sohvi tänään ensimmäistä kertaa. Omistaja meitä oli jo varoitellut etukäteen, että se menee sitten kovaa. Sohvi yllätti meidät taas olemalla suorastaan laiska! Syy taisi olla kylläkin siinä, että lämpöä oli se +28c. Laukkaakin kokeiltiin liinassa, eikä se pyörinyt kyllä yhtään sen paremmin kun ratsastajankaan kanssa. Ehkä se sitten paranee, kun poni saa enemmän lihasta. Kun Sohvia oli molempiin suuntiin juoksutettu Neea kiipesi selkään. Ensin Neea ratsasti liinan päässä, jossa Sohvi kulki tosi rauhallista ja rentoa ravia. Siinä keskityttiin myös hiukan ratsastajan istunnan korjaamiseen.
Tämän jälkeen siirryttiin ratsastamaan pääty-ympyrälle, jossa pyrittiin ensin rauhoittamaan ravia ja saamaan avut läpi. Sitten laitettiin puomi ympyrälle, ja aina puomin jälkeen otettiin muutama askel laukkaa jonka jälkeen siirryttiin takaisin raviin. Sohvi oli jotenkin tosi sählä ja Neealla meinasi mennä (tai ehkä menikin) hermo monta kertaa.. Kaikenkaikkiaan oli kuitenkin oikein kivaa pitkästä aikaa ponilla ratsastaa!

Ratsastuksen jälkeen Sohvi oli tosi väsynyt ja hikinen ja pestiinkin se sitten oikein kunnolla! Takajalatkin piti kylmätä, sillä niihin oli kertynyt vähän nestettä. Lopuksi mentiin vielä vähän syöttelemään ponille vihreää ja Juuliakin halusi vielä välttämättä kiivetä ponin selkään, "kesäloman kunniaksi". :-)

perjantai 20. toukokuuta 2011

Kouluvääntöä



Heissan! Eilen oltiin Sohvilassa ja riemuksemme Sohvin tallikaveri oli vihdoin varsonut pikkuisen tammavarsan joka oli niiin söpö! =)
Juulian oli tarkoitus hypätä tänään, mutta Sohvilla oli hypätty jo kaksi kertaa tällä viikolla, joten päädyimme suosiolla ratsastamaan koulua.
Alkuverryttelyksi Juulia ravaili ja otti sitten laukkaa, missä ilmenekin hieman hankaluuksia. Kenttä oli täynnä pieniä vesilammikoita, sillä päivällä oli satanut ja se vasta Sohvia pelottikin. Sohvin ratkaisu tähän ongelmaan oli laukkailla kaahottaen ympäri kenttää minne sattuu, yrittää livistää ulos kentältä (missä siis ei ole aitoja) ja hypätä ojaan ilman, että ratsastajalla oli mitään sanomista asiaan..
Aloitettiin sitten kunnon työskentely niin, että Juulia nosti aina käynnistä laukan, otti muutaman askeleen laukkaa ja siirtyi taas käyntiin, missä meni pientä volttia niin kauan, että Sohvi suostui taas kävelemään ilman minkäänlaista kiirehtimistä. Laukan noustessa pari ensimmäistä askelta olivat hyviä, Sohvi oikein ponnahti laukkaan, mikä oli hyvä, sillä usein Sohvia joutuu melkeimpä ajamaan laukkaan. Viimeisellä nostolla laukattiin keskiympyrällä rauhallista laukkaa, joka oli huima saavutus! Tätä harjoitusta tullaan jatkossakin harjoittelemaan, jotta Sohvi oppisi, ettei aina tarvitse laukata täysillä ympäri kenttää. Lihasta pitäisi saada enemmän, jotta laukka pyörisi paremmin ja Sohvi jaksaisi paremmin laukata.
Käynnissä Juulia koitti ensimmäistä kertaa Sohvilla kumpaankin suuntaan pohkeenväistöjä. Toiseen suuntaan Sohvi otti ihan kivasti ristiaskeleita, vaikkakin välillä siinä ei tuntunut olevan minkäänlaista tolkkua, kun vuoronperään mentiin joko etu- tai takapää edellä kiemurtelua. Toisessa kierroksessa sitten vasen pohje ei mennyt millään läpi, ja päätettiin sitten lopettaa, kun poni oli jo niin väsynyt eikä jaksanut enää yhtään keskittyä. Jatketaan harjoittelua joku toinen kerta.
Lopuksi Juulia ravaili vielä ympyrällä ja yritti saada asetukset läpi. Sohvi oli hieman väsynyt, minkä vuoksi ravi muuttui välillä peitsaamiseksi. Kaiken kaikkiaan Sohvi meni ihan kivasti ja saimme taas paljon lisää harjoiteltavaa! (:


keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Huh, hellettä!

Päästiin tänään pitkästä aikaa Sohvilla ratsastelemaan koeruuhkien takia. Ensimmäinen ongelma tuli vastaan jo tallissa, kun Sohvin suitsia ei meinannut löytyä mistään! Onneksi pitkän etsinnän jälkeen ne löytyi oven vieressä olevasta koukusta ja päästiin ratsastamaan.
Sohvi oli tänään tosi energinen, sillä se oli liikutettu viimeksi viikonloppuna. Juulia ratsasti ensin alkulämmittelyjä, ravaili ja laukkaili, jossa Sohvilla vauhtia olikin ihan riittämiin. Mutkat kaahattiin suoriksi, kuin ralliautolla konsanaan.





Laukkojen jälkeen Sohvi oli aivan läpimärkä ja hiki haisi Juulian nenään saakka. :D
Tämän jälkeen Neea nousi selkään ja käveli hetkisen, että Sohvi-raukka saisi hengityksensä tasaantumaan. Vaikka poni oli märkä hiestä ja se puuskutti, temppuilu ja pään viskominen jatkui tavalliseen tapaan.
Neea ratsasti (tai ainakin yritti) kahdeksikkoja. Tavoitteena oli saada Sohvi taipumaan kumpaankin suuntaan ja ravaamaan rennosti. Valitettavasti Sohvin päässä ei tainnut liikkua mitään muuta kuin, että mennään kovempaa! Pieniä pätkiä neiti onnistui kuitenkin menemään ihan hyvin ja kunnon "pruuuuu" ja "soooooo" säestyksen avulla sen sai rauhoittumaan ainakin hetkeksi.





Loppukäynneissä Sohvi alkoi vihdoin ja viimein rauhoittumaan. Annettiin ponin kävellä kunnon loppukäynnit ja vietiin se pesulle. Teknisien ongelmien takia, emme onnistuneet pesemään sitä letkulla joten täytyi kaataa aina ämpärillä sen päälle vettä. Sohvi ei siitä erityisemmin pitänyt, mutta taisi kuitenkin sisimmissään olla kiitollinen viilennyksestä. :)

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Klara Vappen!

Eilen oltiin Sohvilla ratsastelemassa ja ilma oli mitä parhain kentällä ratsastamiseen! Aluksi Juulia ravaili Sohvilla molempiin suuntiin ja teki muutamia ravi-käynti- siirtymisiä. Sen jälkeen laitettiin kolme ravipuomia peräkkäin, jotka tuottivat Sohville vaikeuksia, sillä se ei oikein tajunnut että niiden yli ei olisi tarvittun hypätä.


Puomien jälkeen laitettiin kaksi pientä ristikkoa peräkkäin, jotka Sohvi sitten hyppäsikin yllättävän hyvin! Esteet tultiin ravissa sisään, mutta Sohvi nosti yleensä itse laukan ja muutama laukka-askel esteiden jälkeen olivat todella hyviä. Se myös varoi jalkojaan hyvin, eikä pudottanutkaan kuin yhden ainoan kerran ja kielsikin vain yhden kerran, sekin oli ratsastajan vika. Juulia hyppäsi vain melko matalia esteitä, sillä tarkoitus ei ollut hypätä korkeutta vaan harjoitella vain tekniikkaa.
Ratsastajan istunnassa olisi vielä korjattavaa, oli kuulemma teknisiä vaikeuksia satulan ja Sohvin hyppyjen kanssa, mutta niihinkin kaiketi totutaan tulevaisuudessa..
Sohvikin näytti oikeasti nauttivan hyppäämisestä! :)